top of page

Minä, Hussein al-Taee

Synnyin vuonna 1983 Bagdadissa keskellä Irakin ja Iranin välistä sotaa. Isäni kuului diktaattori Saddam Husseinin vastustajiin, ja hän oli vangittuna pitkiä aikoja. Kansannousun jälkeen perheeni pakeni sotaa pakolaisleirille Saudi-Arabiaan vuonna 1991. Asuimme telttaleirillä autiomaassa kolme vuotta. Elämämme muuttui, kun Suomi otti meidät kiintiöpakolaisiksi vuonna 1993. Saavuimme Valkeakoskelle marraskuussa. En ollut koskaan aiemmin nähnyt lunta enkä niin paljon vihreää. Hiekka-aavikon jälkeen rakastuin välittömästi suomalaiseen havumetsään.

IMG_1264.HEIC
IMG_0694.jpg

Koulussa ensimmäinen opettajani, Maisa Istolainen Valkeakoskelta, rakensi maitotölkeistä kaupungin ja opetti sen avulla minulle ja sisaruksilleni suomen kielen sijamuodot. Juuri koulun ja suomen kielen kautta pääsimme mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Ymmärrän oman kokemukseni avulla, miten tärkeä rooli koululla on siinä, että jokainen lapsi taustasta riippumatta voi kokea kuuluvansa joukkoon.  

Myöhemmin opin, että sotien jälkeen Suomi rakennettiin sille periaatteelle, että tausta ei saa määrätä, mitä ihmisestä voi tulla. Juuri sen periaatteen ansiosta Suomi nousi köyhyydestä ja konflikteista yhdeksi maailman vakaimmista ja tasa-arvoisimmista valtioista. Ja juuri sen periaatteen ansiosta minäkin olen pystynyt ponnistamaan tässä maassa pitkälle.

Minulla on ainutlaatuinen näköala konflikteihin ja turvallisuuskysymyksiin maailmalla, ja nämä tietoni olen halunnut valjastaa myös suomalaisen yhteiskunnan käyttöön. 

Entisen työni puolesta olen myös kiertänyt kouluissa eri puolella Suomea puhumassa sovittelusta ja empatiasta. Tavoitteeni on tehdä sovittelusta kansalaistaito.

IMG_1299.JPG

لدي خبرة تفاوضية قوية في السياسة والقدرة على التوفيق بين وجهات النظر المختلفة. نحن بحاجة إلى رعاية الثقة والتعاون، خاصة وأن الديمقراطية حول العالم تمر باختبار صعب. أنا أؤمن بقوة الحوار المفتوح والاحترام المتبادل.

IMG_5481.jpg
bottom of page